keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Keväinen (ja ensimmäinen) tervehdys kuosiverstaalta!

Huomenia! Onnistuin vahingossa poistamaan blogini ekan aloitustekstin kuvineen, joten julkaisen sen vielä tässä uudelleen. Enkä muuten tajua, miksi blogissani näkyvät viestieni julkaisuajat ovat ihan keturallaan. Nytkin kello on 6.31, mutta viestin alalaidassa näkyy kellonaika 20 ja jotain. No joo, tuo ei ole ongelmista suurin. Ratkeaa varmasti ajallaan, kuten blogin kirjoittajakin :)


Kuosiverstas aloittaa
Rakkain harrastukseni on kuosisuunnittelu. Suunnittelen ajoittain myös lastenvaatteita omaksi ilokseni. Tämän kuosiblogin perustaminen on ollut ajatuksissa jo kauan. Koskaan vain ei ole tuntunut olevan siihen aikaa. Olen nyt tullut siihen tulokseen, ettei aika odottamalla lisäänny, päinvastoin. Joten tästä blogi nyt alkaa - Käpykyläläisistä.
 
 



Osallistuin vuodenvaihteessa TekstiilipalveluOy:n järjestämään kuosisuunnittelukilpailuun, jossa etsittiin uutta kuosia lasten trikookankaaseen. Voitin kilpailun kuosillani Käpykyläläiset. Tekstiilipalvelu painatti kuosini yksinoikeudella kankaaksi. Trikookangasta on nyt saatavana musta- ja vihreäpohjaisena. Kangasta myy Tekstiilipalvelu Oy (tukkumyynti) sekä netissä ainakin Royal-tuote, Pompula ja Sampsukka. Kankaasta tehtyjä vaatteita näyttää olevan myynnissä esim. Pompulalla ja Nettihatulla.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Käpykyläläisistä hattuja ja paitoja

Huomenta! Pääsin kerrankin päiväsaikaan koneelle. Huomasin, että Pompulan verkkokaupasta saa nyt näin hauskan näköisiä paitoja ja hattuja. Käykäähän kurkkaamassa www.pompulat.blogspot.fi . Onpa palkitsevaa nähdä oma kuosi valmiissa vaatteessa! Ja kiitos Pompulalle kuvien lainasta.






sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Helppo liivimekko kesäksi

Kuosien lisäksi innostun välillä suunnittelemaan myös lastenvaatteita. Tämä suunnittelemani liivimekko voitti vuonna 2011 Ottobre-lehden kansainvälisen lastenvaatteiden suunnittelukilpailun. Viiden lapsen äitinä olen tullut huomaamaan, että helppous, nopeus, yksinkertaisuus ja monikäyttöisyys ovat avainsanoja lasten kanssa eläessä. Niinpä halusin suunnitella vaatteen, joka on helppo tehdä, helppo pukea ja riisua, sekä on helposti muunneltavissa.
 
 
Jos kaipaat nopeasti valmistuvaa ja helppokäyttöistä mekkoa, on tässä yksi ehdotus sellaiseksi. Malli on todella yksinkertainen. Yläosa on kaikissa malleissa sama. Liivimekon ilmettä voit muunnella erilaisilla helmaosilla. Liivimekon kaavat ja ompeluohjeet löytyvät Ottobre-lehden numerosta kesä 3/2011.
 
 

  
 

 
 
 



 
Ja pitihän omalla mallilla toki tehdä itsekin yksi liivimekko. Tytär 5v. halusi, yllätys yllätys, mekosta ehdottomasti pinkin. Pinkkikausi jatkuu edelleen vahvana. Alla on suunnitelma, jolla kilpailuun osallistuin. Työ nimi oli Liivistä liivihameeksi.
 
 

 



tiistai 16. huhtikuuta 2013

Funkkismato





WFF-kuosin lonkerot saivat jossain vaiheessa silmät. Siitä syntyi tällainen surrealistinen Funkkismato-kuosi, joka sopinee vaikkapa lastenkankaaseen - ehkäpä aikuistenkin. Mato näyttää epäilyttävästi kuosin tekijältä hyvin valvotun yön jälkeen. Tyhjä tuijottava katse ja selkärangaton olo aamun koittaessa... ja lasten viimeinkin nukkuessa.

WFF


Ai niin tosiaankin, eihän tuo Käpykyläläiset ollut ihan ensimmäinen kankaaksi päätynyt kuosini. Tämä WFF-niminen kuosi tuli voittaneeksi vuonna 2011 yhden Vallila Interiorin järjestämän nettikisan. Kisasivusto toimi silloin nimellä BonBon-kakku. BonBonKakun jokaisessa kilpailussa oli jokin teema. Tässä kilpailussa teemana oli funkkis. Kyseinen sivusto on sittemmin lopetettu. Sain kangasta 6 metriä itselleni, ja se on yhä tuolla olkkarin nurkassa odottamassa verhoiksi pääsyä.




Osallistuin kisaan myös tällä kuosilla, jonka nimi on Valkoinen vuodenaika.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kiitokset tekstiilipalvelulle!

Tänään tuli iloinen yllätys matkahuollon paketissa. Tekstiilipalvelu lähetti minulle Käpykyläläiset-kangasta, 3 metriä kumpaakin väriä. Voi että oli hienoa nähdä oma kuosi ensimmäistä kertaa kankaana! Kankaiden värit ovat mielestäni onnistuneet erittäin hyvin. Suuret kiitokset Tekstiilipalvelun väelle! 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Elias



         Elias-kuosi on tehty jo aikoja sitten, ja mallina on tietysti meidän oma Elias.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Käpykyläläiset

 



 
          Tässäpä vielä muutamia erilaisia värimuunnelmia Käpykyläläisistä.